Valmistuin kosmetologiksi! Ja asiaa kesälomasta.
Moni asiakkaistani tietääkin jo, että valmistuin kosmetologiksi huhtikuussa ja olen todella ylpeä itsestäni tämän vuoksi. :) Olen myös erittäin helpottunut, että opinnot ovat vihdoinkin tulleet päätökseen. Vaikka opiskelu olikin myös kivaa aikaa ja varsinkin luokkalaiseni olivat todella ihania, niin oli se myös tosi raskasta aikaa. Varsinkin töiden tekeminen opiskelujen kanssa samaan aikaan on todella rankkaa. Onneksi nyt saan keskittyä pelkästään töiden tekemiseen. Valmistumiseni tarkoittaa myös sitä, että kosmetologihoitojen hinnastot ovat vaihtuneet opiskelijahinnoista normaaleihin hintoihin. Palveluistani löytyy erilaisia kasvo- ja jalkahoitoja, kulmien ja ripsien kestovärjäystä sekä sokerointeja. Tervetuloa tutustumaan kosmetologipalveluihini ja kokemaan rentouttavaa hemmottelua! Voit varata itsellesi ajan timman kautta tai laittaa minulle viestiä, niin sovitaan yhdessä sinulle sopiva aika.
Sitten asiaa tulevasta kesälomastani. Aion tänä vuonna pitää kesälomaa heinäkuussa kaksi viikkoa 15.7.-28.7. välisenä aikana. Eli varsinkin kynsiasiakkaat, varatkaa ajoissa huoltoaikanne ja huomioikaa kesäloman aiheuttama tauko, ettei huoltovälit pääse venymään liian pitkiksi! Aina voi kysellä vapaita aikoja myös viestillä minulta, jos timmasta ei löydy sopivaa aikaa. Pidän myös lokakuussa yhden viikon mittaisen loman, jonka tarkan ajankohdan ilmoitan sitten myöhemmin.
Oikein ihanaa kesää kaikille ja nautitaan ihanista suomen kesäpäivistä! :)